Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Keltaniemen vesiensuojeluyhdistyksen toiminta tähtää Keltaniemen vesialueiden tilan kohentamiseen erilaisin toimenpitein. Esimerkiksi Keltalahdessa on todettu viime vuosina happikatoa. Huolena on myös lahden muuttuminen vähitellen erilliseksi sisäjärveksi. Veden laadun parantaminen ja ylläpito ovat mahdollista vain yhteistyöllä. Kunnostukseen voi osallistua tukemalla yhdistyksen toimintaa, poistamalla oman ranta-alueen kaislikkoa ja muita haitallisia kasveja (juurineen) sekä muilla toimilla vähentää järveen tulevaa ravinnekuormitusta.

Hoitokalastusta Keltalahdella
Yhdistyksen toimesta suoritettiin Keltalahdella hoitokalastusta talkootyönä syyskuun viimeisenä viikonloppuna.  Hoitokalastuksella pyrittiin poistetaan lahdesta särkikaloja. Talkoot uusitaan jäiden sulattua.

Vesikasvien poistossa käytettävistä menetelmistä

Kari Hakulinen ja Markku Simula ovat laatineet raportin ruskoärviän ja muun vesikasvillisuuden poistossa käytettävien menetelmien toimivuudesta.  Lue  raportti täältä >



Tiedote 1/2021

Keltaniemen vesialueilla on tapahtunut veden laadun huolestuttavaa heikkenemistä. Vesiympäristön heikkenemisen estäminen on tehokkaampaa ja halvempaa kuin pilaantuneen järven kunnostaminen. Lue tiedote kokonaisuudessaan >

 

 

 

Maksamalla jäsenmaksun tuet toimintaamme vesiympäristön laadun parantamiseksi!

Ota yhteyttä: 

keltaniemi.vesiensuojelu@gmail.com

 

Seuraa meitä facebookissa!

 

Muuta toimintaa alueella

Asikkalan vapaa-ajan asukkaat (kotisivu) 

              Kopsuon kalastuskunta